perjantai 20. syyskuuta 2013

おわりに

Olen ollut Suomessa nyt vähän päälle viikon, ja aika nopeasti sitä tuntuu tottuvan taas elämään täällä. Aluksi oli kyllä aika hassua, mutta paluu arkeen alkoi aika lailla heti, kun Helsingin yliopiston luennoille piti mennä heti paluuta seuraavan päivänä. Lisäksi koti oli odottamassa samanlaisena kuin vuosi sitten, tosin hieman siistimpänä. Nyt olen kyllä levittänyt jo tavarani ympäriinsä miehen ainaiseksi iloksi. Ja miehestä puheen ollen, on se kyllä kivaa olla kotona ^^ Vuosi oli pitkä aika olla erossa.

Monet ovat kysyneet, mitä kaipaan Japanista. Onhan sitä kaikenlaista, kuten vaikka conbinit ja tietyt ruoat (aka katsudon *-*), mutta toisaalta ei mulla nyt tässä Suomessakaan ainakaan vielä hirveästi valittamista ole. Sen voin kyllä sanoa, ettei Higashi-Hiroshimaa ole paikkana ikävä. Huomaa, että olen asunut vähän landella, kun Helsingissä tuntuu olevan paljon porukkaa :---D Tosin asun kyllä Itä-Vantaalla, ja täytyy myöntää että lähi-Alepassa ekaa kertaa illalla käydessä oli hienoista kulttuurishokkia ilmassa.

Vielä muutama vuosi sitten oli hirveä kaipuu pois täältä pienestä syrjäisestä maasta, mutta jossain vaiheessa tajusin, että ihan kiva paikkahan tämä on. Päätetään siis tämä blogi positiivisissa Suomi-tunnelmissa ennen marraskuun räntäsateita.


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Viimeiset japaniterveiset

Huomenna olisi vähän niinkuin vika päivä Higashi-Hiroshimassa (matkaan yöbussilla Osakaan, josta lähtee tiistaiaamuna lento Suomeen). Jännä fiilis. Tavallaan sitä ei vieläkään ihan tajua olevansa Suomessa ylihuomenna, vaikka olenkin viettänyt viikonlopun pakkaillen, huonetta siivoten ja viimeisiä käytännön asioita hoidellen. Nyt alkaa olla kaikki suunnilleen valmiina, vaikka huomenaamuna pitää vielä tehdä vikat pikasiivoukset ennen huonetarkastusta. Jänskättää kyllä vähän, miten selviä ison matkalaukun, urheilukassin, kirjoja täyteen ahdetun repun, käsilaukun sekä ison sateenvarjon kanssa lentokentälle asti... Noh onneksi ei pitäisi olla ihan hirveästi kävelyä tiedossa.

Huomenna on myös tutkimusraporttini loppuesitelmä sekä päätösseremonia. Esitelmä ei liene huippuhieno, mutta onpahan sekin sitten hoidettu ja saatu tämä vaihto kunnialla päätökseen. Tutkimusraportti itsessään on myös tietenkin valmis ja vastuuopettajalla korjautettu sekä hyväksytetty. Loppujen lopuksi siitä tuli 10 sivua ja n. 12 000 merkkiä pitkä (ei ihan kyllä vedä vertoja turkkilaisen kaverini 23 sivun pituiselle teokselle). Lainauksia siinä on aika paljon, ja jos teen kandin suunnilleen samasta aiheesta niin kuin olen ajatellut, niin pitää tehdä jonkin verran muutoksia, mutta tutkimusraporttina kuulemma oikein hyvä. Huh, kyllä siitäkin sitten loppujen lopuksi ihan hyvin selvittiin, vaikka vielä vuoden alussa vastuuopettajanikin oli kuulemma vähän huolissaan miten tulee käymään ^^;;

Tämä taitaakin jäädä viimeiseksi kirjoituksekseni Japanissa ollessani. Varmaan Suomessa teen vielä jonkun yhteenvedon, vaikka tuleekin olemaan ihan sikana tekemistä siellä päässä. Suomessa nähdään!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Hongkong 10-18.8.

Tadaima!
Saavuin pari päivää sitten takaisin Hongkongista, jossa vietin vähän yli viikon kihlattuni kanssa. Oli kyllä jotenkin hassua palata Japaniin, kun suuri osa vaihtarikavereista on jo kotimaissaan. Noh, eipä tässä ole enää kuin alle kolme viikkoa paluuseeni. Sain jo lentolipunkin, ja tällä kertaa lennän Finnairilla suoraan Kansailta Helsinki-Vantaalle :D Paluupäivä on siis tosiaan 10.9. Ilmoittauduin jo Helsingin yliopiston kursseille, mutta pitää lähettää opettajille sähköpostia, että myöhästyn vähän yli viikon luentojen alusta.

Hongkong on kiinnostava paikka, jännä sekoitus Kiinaa ja Japania (sekä myös Brittejä, kaksikerroksiset bussit heh). Joka toinen ravintola tuntui olevan japanilainen (erityisesti ramen oli suosittua), ja kaupoissa myytiin sikana japanilaista kamaa. Näin jopa Kapibara-san -pehmoleluja myyvän kaupan! Toisaalta esimerkiksi asiakaspalvelu oli kyllä kiinalaisittain epäkohteliasta. Saattoi kyllä olla myös hieman kielimuuria mandariinia puhuvan miehen ja kantoninkiinaa ("lintukieli", sanoi mies) solkkaavien hongkongilaisten välillä. Hyvin ne kyllä englantiakin siellä osasivat, kiitos siirtomaa-aikojen.

Hongkong on kyllä sen verran täyteenpakattu ihmisiä, että itseäni saattaisi vähän ahdistaa asua siellä, vaikka sinänsä tykkäänkin suurkaupungeista. Vertailun vuoksi: Hongkongin asukastiheys on 6480 ihmistä/neliökilometri (maailman neljänneksi tihein), kun taas Suomen vastaava luku on 16. Pilvenpiirtäjiä siis riitti. Niitä myös osataan käyttää hyväksi turistien ja varmaan myös paikallisten viihdyttämiseksi. Mekin näimme tämän valoshow'n nimeltä "A Symphony of Lights", jossa Victoria-sataman molemmin puolin pilvenpiirtäjät lähettivät lasersäteitä ja valoja musiikin soidessa.

Kännykkäkameralaatua Instagram-efektein
Reissun mielenkiintoisin päivä taisi olla, kun lähdimme miehen ja hänen kollegansa kanssa The Peak-nimiselle näköalapaikalle. Erityinen ratikka vie 360-asteisen näköalatasanteen sisältävälle rakennukselle, tosin harmi kyllä meidän vierailupäivänämme oli niin sumuista, ettei sieltä mitään pahemmin näkynyt (mutta melkein koko viikon oli vähän huono sää, joten ei sille oikein mitään voinut). Päätimme kuitenkin reippailla vielä ylemmäs metsäistä tietä pitkin, ja lopulta päädyimme niin ylös kuin voi päästä. Oli niin sumuista, että välillä tuli aika unenomainen olo. Emme nähneet kavutessamme paljon muita ihmisiä, mutta huipulla oli lisäksemme pari muuta, jotka paljastuivatkin sitten suomalaisiksi. Kuulemma jonkinlaisia Hongkongissa asuvia yritysjohtajia, jotka selviävät kaupungin tungoksesta vaeltelemalla luonnossa. Maailma on pieni.

Sumua Hongkongin yllä



Tämmönenkin nähtiin. Mies otti kuvan, minä pysyin kaukana.

The Peakin lisäksi kävimme mm. taidemuseossa ja isoa Buddha-patsasta katsomassa. Parina päivänä hengailin miehen kollegoiden vaimojen kanssa, kun mies oli konferenssissa. Yhtenä päivänä taifuuni pysäytti koko kaupungin, ja muutenkin oli aika pilvistä ja sateista. En siis päässyt pahemmin nauttimaan uima-altaalla loikoilusta, mutta muuten kyllä ei viiden tähden hotelli tuottanut pettymystä. Toivottavasti pääsen jatkossakin mukaan miehen konferenssimatkoille :D

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Araknofobi Japanissa

Tutkimusraporttini saavutti eilen 10 sivun mitan, ja vielä on lisää kirjoitettavaa :O Aiemmin olin huolissani, saanko sitä tosiaan niin pitkäksi, mutta turhapa oli se huoli. Perjantaina meillä oli esitelmä tutkimusraporttien etenemisestä, ja sain taas ihan hyvää palautetta. Tuntuu, että japaniksi kirjoittaminen sujuu jotenkin sutjakkaammin nykyään, ja vastuuopettajanikin kehui, ettei hänen ole tarvinnut tehdä yhtä paljon kielellisiä korjauksia raporttiini kuin aiempien oppilaiden kohdalla :D Jonkinlaista edistystä on siis havaittavissa japanintaidoissani, jee. Puhuminen on kyllä se haastavin osuus, vaikka lukeminen ja kirjoittaminen suht sutjakkaasti sujuukin. Tosin partikkelit menee kyllä vieläkin vähän miten sattuu...

Tällä hetkellä mun pitäisi olla kirjoittamassa 3000 merkin raporttia Japanin kulttuuri ja yhteiskunta -kurssille, mutta noh kai sitä voi vähän taukoa pitää. Valitsin niinkin pirteän aiheen kuin itsemurha Japanissa ja Suomessa. Lisäksi pitäisi tehdä parin sivun elokuva-arvostelu leffakurssille sekä parin sivun tiivistelmä tutkimusraportista akateemisen kirjoittamisen kurssille. Kokeita mulla on onneksi vain kolme, eli eipä tämä opiskelu nyt kovin rankkaa ole, kun vertaa monien vaihtarikavereiden kokemuksiin. Kaksi viikkoahan tässä on enää lukukautta jäljellä, kyllä se aika tavallaan rientää.

Loppuun voisin vielä hieman valittaa. Hämähäkeistä nimittäin. Mun parvekkeella asustaa kaksi mun mittapuulla isoa (aka Japanin "mut sehän on ihan pieni") hämähäkkiä, joten en ole enää uskaltautunut sinne pyykkejä ripustamaan. Onneksi on kuivausrumpu... Lisäksi golftreeneissä jokaisen golfmaton yläpuolella on lamput, joiden alle hämähäkkiyhteiskunnat ovat rakentaneet verkkonsa. Joten siinä sai sitten vilkuilla ylöspäin koko ajan, ettei vaan hämähäkki päätä hypätä niskaan D: Golfkerhon muut jäsenet tosin oli mun käytöksestä huvittuneita, koska eihän ne hämähäkit nyt edes niin isoja olleet, eikä myrkyllisiäkään. No eivätpä niin, mutta ei se araknofobia paljon lohduta.

Viime vuonna kävellessäni kadulla puusta hyppäsi melkein mun niskaan oikeasti iso hämähäkki T__T Vieläkään en uskalla rentoutua, kun kävelen ulkosalla. Lisäksi ilmeisesti mun pyörä on kiva paikka ruveta rakentamaan seittiä, koska jo pari kertaa olen havainnut pyöräni etutangossa hämähäkin vasta lähdettyäni ajamaan, seurauksena melkein ojaan ajo.

Olen kai oikeastaan onnekas siinä mielessä, ettei ole mitään hämähäkkejä pahempaa tullut ainakaan vielä vastaan *koputtaa puuta*. Japanissahan asustelee myös mm. jättiampiaisia sekä jopa 20-senttisiä myrkyllisiä mukade-tuhatjalkaisia. Joo eipä kyllä enää haittaa Suomen pitkä talvi, jos sen vastineeksi ei ole jättiöttiäisiä.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Polttavan auringon alla

Nyt kun sadekausi on päättynyt ja aurinko porottaa täydellä teholla, voisin kirjoittaa japanilaisten ja suomalaisten erilaisesta suhtautumisesta auringonottoon ja rusketukseen. Suomalaisista suurin osa taitaa olla melko kalpeaa, ja itsekin kuulun tähän joukkoon lakananvalkoisella olemuksellani. Suomessa vaaleaa hipiää ei kuitenkaan yleisesti ihailla, vaan siitä koetetaan päästä eroon solariumin, itseruskettavien ja toki niiden ajoittain pilkahtavien auringonsäteidenkin avulla. Japanissa taas ihonväri on yleisesti ottaen hieman tummempi, paahtaahan aurinkokin paljon pidempään ja kuumemmalla teholla, mutta yleinen näky on tällainen:

(kuva Googlesta)
Aurinkovarjot ovat täällä naisten keskuudessa todella suosittuja, kuin myös kuvassa näkyvät hiha-asiat. Lisäksi etenkin vanhemmat naiset tuntuvat pukeutuvan niin, ettei mikään kohta jäisi paljaaksi auringon armoille. Tärkeä syy auringolta suojautumiselle on ilmeisesti se, ettei iho vanhenisi ja saisi ryppyjä maksaläiskiä (tässäkö syy aasialaisten nuorekkuudelle?), sekä myös se, ettei rusketusta pidetä viehättävänä. Lisäksi kihlattuni kertoi, että aasialaisiin tarttuu rusketus jotenkin sitkeämmin, ja hänkin on Afrikassa vietettyjen vuosien jälkeen yhä tummempi kuin sitä ennen, vaikka on asunut Suomessa jo kolmisen vuotta. Itse taas vaalenen aika tehokkaasti talven aikana, vaikka olisinkin onnistunut kesällä ruskettumaan. Jännää on myös se, etteivät aasialaiset ilmeisesti pala kovinkaan helposti, ja kun kerroin kuinka oma ihoni kuorituu palamisen jälkeen irti (joo mulla on aina viehättävät puheenaiheet), olivat japanilaiset keskustelukumppanini aika hämmästyneitä.

Itse tykkään kyllä vaaleasta ihosta, enkä pyri tieten tahtoen ruskettamaan itseäni. Kuitenkin välillä vähän nolottaa mennä ulos shorsit jalassa, kun jalat hohtavat valkoisuuttaan kilometrien päähän... Eli ehkä sitä voisi vähän niihin yrittää saada väriä. En muutenkaan jaksa mennä suojautumisessa yhtä pitkälle kuin monet japanilaiset ja tyydyn aurinkorasvan apuun. Käytän muuten aina aurinkolaseja, koska en muuten näe oikein mitään aurinkoisella säällä, mutta niitä taas en ole nähnyt vielä kenenkään japanilaisen päässä. Aika usein olen saanut kuulla olevani "kakkoii" (cool), kun pidän aurinkolaseja, ilmeisesti oletuksena että tyylin takia niitä pidän. Kuulemani mukaan tummat silmät ovat vahvempia auringonsäteitä vastaan, joten aasialaiset eivät niitä yleensä tarvitse. Jänniä tällaiset eroavaisuudet.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kapybaroja!

Ei ole taas mitään kovin ihmeellistä kirjoitettavaa, mutta näinpäs ihan oikeita kapybaroja heinäkuun alussa Fukuokan viikonloppureissulla! Kawaii, etten sanoisi. Silittämäänkin pääsin, oli aika karhea turkki. Kuten blogin ulkoasustakin saattaa huomata, tykkään カピバラさん (Kapibara-san) -nimisestä japanilaisesta hahmosta ja siihen liittyvästä krääsästä, ja kyseinen hahmo pohjautuu oikeaan Brasiliassa asustelevaan eläimeen (joka on muuten maailman suurin jyrsijä).





Yhdennäköisyys ei ole täysin ilmeinen. (http://tryworks.jp/kapibara/)
Ostin muuten tuossa jonkun aikaa sitten lentoliput Hongkongiin ajalle 10.8-18.8! (Kesäloma alkaa 2.8) Mies osallistuu siellä johonkin konferenssiin, joten saadaan majoittua ilmaiseksi viiden tähden hotellissa :D Paluupäivä Suomeenhan mulla on vasta syyskuun 10, tutkimusraportin loppuesitelmä kun pidetään vasta 9.9.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kuuman kostean minä tunsin Mombasan

Terveisiä tropiikista! Eli tämän viikon alussa alkoi 梅雨 eli sadekausi, joka ilmeisesti kestää jonnekin heinäkuun alkuun asti. Ehdin ennen tätä jo valittaa kuinka on niin pirun kuuma (26 asteen paikkeilla, mutta porottava aurinko tuntui vielä kuumemmalta), mutta nyt olo muuttuikin sitten entistä tukalammaksi kosteuden astuessa mukaan peliin. Olotilaa kuvaa parhaiten sana nihkeä.

Viime viikonloppuna sää oli onneksi vielä selkeä, ja hyvä niin, sillä kävin lauantaina golfkierroksella :D Joo eli siis en aiemmin ole maininnut täällä, mutta aiempi läppä muuttui todeksi, kun liityin tämän lukukauden alussa Hiroshiman yliopiston golfkerhoon. Viime lukukaudellahan kävin jonkun aikaa kalligrafiakerhossa, mutta se ei ollut ihan mun juttu, joten päädyin vaihtamaan kerhoa. On helpompi liittyä kerhoon, kun tietää jo valmiiksi, mistä kyseisessä harrastuksessa on kyse, ja golfista mulla nyt on useamman vuoden kokemus, vaikka viime vuosina en olekaan enää ollut kovin aktiivinen harrastaja. Olin kuitenkin viime kesänkin golfkentällä töissä caddiemasterinä, heh.

Golfkerhon jäsenet ovat kaikki tosi mukavia, tosin siellä on mun lisäksi ainoastaan yksi tyttö. Ilmeisesti golfin imago on täällä vielä vähän naisille vieras. Ovathan Suomessakin harrastajat kokemuksieni mukaan miespainotteisia, mutta naisiakin näkee aika paljon. Noh, kuitenkin kuten sanoin, niin kaikki ovat tosi kivoja, ja treenit ovat sujuneet hyvin. Olen käynyt nyt vain kerran viikossa (laiska kun olen), mutta ehkä jotain kehitystäkin on lyönnissä tapahtunut. Tärkeintä kuitenkin mulle on japanin puhuminen, ja sitä onkin tullut ihan kivasti tehtyä, etenkin kun treenien jälkeen ollaan yleensä käyty yhdessä syömässä.

Lauantain golfkierros sujui myös ihan hyvin, oman pelini taso nyt oli tuttuun tapaan vaihtelevaa, kun ei ole hirveästi tullut harjoiteltua, mutta kokemuksena se oli kiinnostava. Ja tein jopa pari par:iakin, jos se nyt kenellekään kertoo mitään. Hankaluuksia aiheutti hieman matkojen mittaaminen jaardeissa (oltiinpas sitä niin jenkkiläisiä että) ja draiverin puuttuminen, mutta kokonaisuudessaan jäi hyvä fiilis. Se golfkenttä ja klubirakennus olivat muuten aika hulppeita, ja japanilaiseen malliin niillä oli tyyliin työntekijä kiillottamassa mailat kierroksen jälkeen. Meillä oli myös käytössä golfautot, tokaa kertaa elämässäni sellaisella ajelin. Siinä helteessä ja vuoristomaisemissa olin kyllä ihan kiitollinen asiasta, etenkin koska kuulemma Japanissa ei käytetä perässä vedettäviä kärryjä, vaan kannetaan bägi ihan itse selässä, ellei ole autoa käytössä.



Kuvasta ei niin hyvin huomaa, mutta korkeuserot olivat suuret.

Ehkä en ryhdy nyt täällä blogissa selittämään sen yksityiskohtaisemmin golfista, etenkään kun sääntöjen eroavaisuudet Suomessa ja Japanissa yms. eivät ehkä kovin montaa kiinnostaisi ^^;; Viikonloppuna oli golfin lisäksi muutenkin paljon ohjelmaa, perjantaina kävin Matenrou Operan keikalla Hiroshimassa ja sunnuntaina home stay-perheen tyttärien koulussa koulufestivaaleilla. En kuitenkaan taida tunkea tähän niistäkin pitkää selitystä, mutta sen verran voisin mainita, että oli hauska kokea aiemmin j-dramoissa näkemäni koulufestarit, ja kauhutalossakin tuli käytyä :D Koulu oli yksityinen katolilainen tyttökoulu, heh.