Versailles @ Hiroshima Namiki Junction 7.11

Versailles -Philharmonic Quintet- (kuva virallisilta kotisivuilta)

Silläkin uhalla, että vaikutan tämän tekstin perusteella 13-vuotiaalta fanitytöltä, kirjoitan nyt hieman eilisestä Versailles'n keikasta. Versailles on ollut yksi lempibändeistäni jo vuosia, ja siihen liittyykin paljon rakkaita muistoja kavereiden kanssa keikoilla käymisestä ynnä muusta. Ensimmäisen kerran näin kyseisen bändin livenä Tavastialla vuonna 2008, ja arvonnassa voitettuani tapasin myös heidät keikan jälkeen backstagella. Vieläkään en kyllä pysty sitä tapaamista häpeämättä muistelemaan, mutta olihan se hienoa. Jonkun pähkähullun idean ansiosta päädyimme tekemään kahden kaverin kanssa myös Versailles-cosplayn, ja siitä voin kyllä sanoa että everything went better than expected. Jos nyt ei lasketa kuinka kamalaa sen teko loppuvaiheilla oli, eniten Kamijo-raukallemme, joka ei tainnut pariin viikkoon ennen conia pahemmin nukkua. Itse cossasin Jasmine Youta, joka kuoli kesken projektimme :( Kävimme hänen muistokonsertissaan yhdessä Japanissa reissatessamme.

Kuva löytyi arkistojeni kätköistä. Auts.

Jasmine You-cossini (en muista
kuka kuvasi, sori)

Yllä mainitsemieni konserttien lisäksi olen nähnyt Versut myös itsekseni Japanissa ollessani vuonna 2011, ja taisivat he käydä Suomessa uudestaankin jossain välissä, googlen mukaan vuonna 2010. Pakkohan se oli nyt vielä täällä Japanissa vaihdossa ollessakin bändi nähdä, vielä kun ehdin juuri ennen heidän tauolle jäämistään. Viimeinen keikka olisi Tokiossa 20.12, mutta sinne en pääse. Hiroshiman keikalle oli kuitenkin pakko päästä, eikä kyllä tuottanut pettymystä :D

Mulla oli vähän vaikeuksia keikkalipun ostamisen kanssa, koska niiden myyntiin tullessa ei ollut nettiä huoneessa, ja piti yrittää iPhonella saada navigoitua japanilaisella lipunmyyntisivustolla. En jaksanut mennä aikaisin aamulla Lawsoniin ostamaan lippua, eli huomaa kuinka olen hieman laiskistunut teiniernuajoista, jolloin keikoille jonotettiin parhaimmillaan kaksi yötä... Sivusto kaatuili vielä aika pahasti, mutta lopulta sain lippuni varattua. Se olikin sitten numero 253 (Japanissa keikkaliput on numeroitu, ja niiden perusteella pääsee suunnilleen järjestyksessä sisään). Paljon enempää ei sinne keikkapaikkaan tainnut mahtuakaan ihmisiä, se oli jonkun rakennuksen neljännessä kerroksessa ja varmaan alle puolet Tavastian koosta. Näkipähän Kamijon bändin oikein läheltä.

Japanissa keikkatuotteet myydään yleensä Suomesta poiketen jo ennen keikkaa, mikä on musta tosi jees. Ei tarvitse keikan jälkeen tunkea hikisten ernujen seassa ja yrittää päästä myyntitiskille. Olin kyllä tapani mukaan paikalla ihan yliaikaisin... Eivät olleet Hiroshimassa ihan yhtä innokkaita saapumaan ajoissa paikalle jonottamaan kuin olin ajatellut, ja vaikka lopulta marssin sisään vasta myynnin alkaessa, olin silti kai kolmas jonossa. Tuhlattuani kuukauden ruokarahat (no en sentään äiti, älä nyt huolestu siellä) piti odotella vielä pari tuntia, ennen kuin keikalle pääsi edes sisään. Istuin sitten Starbucksissa ja yritin lepuuttaa jalkojani, joihin olin taas fiksuna tyttönä laittanut jalantappokorkkarini. Ihan kuin en jo muutenkin olisi täällä pidempi kuin suurin osa yleisöstä.

Tuleepas tästä nyt taas pitkä ja varmasti hurjan mielenkiintoinen sepustus... Noh lukekoon ken haluaa. Itse keikasta en kyllä taida kovin pitkästi pystyä kirjoittamaan, koska muistini ei ole kovin hyvä enkä todellakaan muista mitään settilistoja tai mitä kukakin sanoi milloinkin. Sen kyllä muistan, että oli ihan helvetin hyvä keikka. Kamijo on vaan niin karismaattinen esiintyjä, että eipä siinä voinut muuta kuin taas tuijottaa sitä koko keikan ajan. Hyvin kyllä japsitkin olivat innoissaan, tuli jopa vähän tiivis olo lopuksi siellä edessä, jonne jotenkin mystisesti päädyin. Mystisesti käteeni ilmaantui myös Terun plektra jossain vaiheessa, olin vähän että wtf. En huomannut Kamijon tuijotukseltani ollenkaan sen edes heittäneen mitään. Biiseistä muistan kyllä ainakin Ascendead Masterin, Aristrocrat's symphonyn, Zombien, Love will be born againin (japaniksi, Kamijo yksinään lavalla) sekä vikan encoren Sympathian sekä Revenant Choirin. Tajusin myös jopa kaiken, mitä Kamijo siinä edessä selitti, teiniminä voi olla ylpeä.

Olisihan keikasta vaikka mitä hehkutettavaa vielä, mutta ehkä lopetan nyt kuitenkin tähän. Lähden huomenna Kiotoon viikonlopuksi kavereita moikkaamaan ja turisteilemaan, kirjoitan sitten siitä seuraavaksi, jos jaksan.

Loppuun vielä Kamijo animepiilareissaan